Coquette

"Siinä lukee; nelivuotias, isän puolelta ruotsalaista sukua ja emä Saksasta ostettu trakehner. Pirteä, herkkä tamma, jolla näyttävät, suuret liikkeet, oikeissa käsissä tulevaisuudessa kouluratsu."
Näillä leikisti englanniksi kirjoitetuilla saatesanoilla Elle-Nora päätti ostaa Suomesta itselleen hevosen; Coquette-nimisen puoliveritamman, jonka häntä viuhtoi lapsuudenystävän välittämässä videossa puolelta toiselle sivaltaen maneesin vanerin yläreunoja. Jo pelkkä ravi nieli maneesin mittaa päästä päähän ja laukka pyöri höyhenenkevyesti, eikä Elle-Nora voinut olla uneksimatta siitä, miltä se tuntuisi selästä käsin.

Coquette eli suomalaisin suin Keksi olisi taatusti maultaan melko mausteinen; ei mikään erityisen sokerinen, kenties kitkerän inkiväärinen. Joka tapauksessa, tässä on Tulinen Tamma isoilla T-kirjaimilla, kipakka ja anteeksiantamaton, oman elämänsä alku ja loppu.

Keksiä ei siis voi pitää erityisen herttaisena hevosena; ehei, se on ennemmin häijy ja häilyvä, mieluusti oman päänsä mukaisesti menevä ja tekevä. Jos jokin ei Keksiä satu huvittamaan, niin sehän ei huvita, eikä sen mielestä asiassa ole tulkinnan varaa. Sen epäonneksi omistajansa Elle-Nora on sitäkin periksiantamattomampi, ja kaikessa hyvässä että pahassa tämä tulisieluinen kaksikko on päässyt symbioosiin, jossa arki rullaa melko yksimielisesti samaa kaavaa. On aamukaurat, muutaman tunnin tarhaus, heinät, iltapäiväliikutukset ja päivälliset, iltaulkoilut, iltapuurot. Näiden väleihin on lisätty pesut ja puhdistukset, varustamiset ja lihashuollot sekä viikonloppuvalmennukset tai kisat, ja pelkkä liikutuksen siirtäminen tai venyttelyn kiirehtiminen on aihe kyräilylle. Keksin kanssa ei siis kannata lähteä ihan hirveästi sohimaan vähän sinne päin, tai vaivanpalkaksi saa pelkkiä kylmiä katseita ja napsahtelevia purukalustoja.

Coquetten suoranaisen ilkeää luonnetta on helpompi kestää selässä käytyään, onhan tämä kertakaikkisen erinomainen kouluratsu. Tietysti lämmittelyissä ihan hirveä ja kuorii jyvät akanoista, poukkoilee minne tahtoo ja kieltäytyy nostamasta oikeaa askellajia mikäli istut inasenkaan väärin, mutta säntillisen, istuntaan ja tuntumaan keskittyvän, vakaakätisen ratsastajan kanssa takkuisesta alusta pääsee eteenpäinkin. Keksin äänettömissä, liitelevissä ja pitkän irtonaisissa askelissa leijuu pilvissä ja milteinpä ajatuksen voimalla se pyörii piiriä vaikka postimerkillä! Tamma taitaa ihan kaiken virheittä, vaihtaa lennosta johtavaa jalkaa ja taivuttaa suuntaan kuin suuntaan. Sen suurin synti lepääkin huumorintajuttomuudessa sekä yhteistyökyvyttömyydessä eritoten aloittelevien ja keskitasoisten ratsastajien suhteen, eikä niinkään kyvyissä.

Kuvagalleria

1) potretti

Päiväkirja

28.04.2024 päiväkirjamerkintä © omistaja

Puhelin piipahti viestin merkiksi.
"Löysin sulle ehkä hevosen." Elle-Nora tavasi suomalaisen ystävänsä Vaulan viestiä englanniksi. Nyt jo? Punaiset kutrit liikahtivat hymyn tieltä, ja nainen kirjoitti vastauksen.
"Tell me more."

Vaulan kuvaama video alkoi maneesin hiekkapinnasta, ja liikkui sitten ylemmäs. Tummaan nurkkaukseen itsensä seisauttanut puoliverinen näytti veistokselliselta puhallellessaan kohti vastapäistä peiliä, ja kimakka hirnahdus kaikui hallissa. Hevosen häntä viuhahti ruoskanomaisesti, ja tamma otti muutaman kimmoisan raviaskeleen. Se jatkoi patsasteluaan, katseli tällä kertaa kameraan, ja lähti ravaamaan myötäpäivään ilmeisesti sen hetkisen omistajamiehen lähestyessä hevostaan. Liitävä ravi nieleskeli maneesin metrejä ja pian miehen yllyttämänä tumma raudikko nosti näyttävän, pyöreän laukan, jonka höyhenenkevyt vaikutelma sai Elle-Noran uneksimaan sen kokemisesta henkilökohtaisesti. Liian lyhyeen loppunut laukka vaihtui pian takaisin raviin ja sitten kiireiseen, äänettömään käyntiin, ja video päättyi.

"Suku? Hinta? Kerro kaikki", Elle-Noran viesti lähti välittömästi ensimmäisen videokatsauksen jälkeen. Vaulan kolme pistettä pomppivat keskustelussa tovin, ja pian pitkä viesti saavutti vastaanottajan.
"Nelivuotias tamma, Coquette. Isä suomalainen Amiral, emä Aina ruotsalainen ja yhdistetty Ruotsiin ostettuun Majoriin, se oldenburg jonka perään itkit teininä. Emä Cancan, trakehner, ostettu Suomeen 2012. Hinta 13 000€ veroineen. Puhtaat kuvat kuukausi sitten, laitan kohta nekin, kunhan kasvattaja, Henri-Pekka löytää ne kansiosta."
"Joo, ostan sen." Elle-Nora myhäili.
"Okei, Henri-Pekka haluaa vielä videopuhelun sun kanssa." Vastauksena peukkua, ja pian linja lauloi myyjän ja ostajan kohdatessa.

Ottaisikohan Seppeleen Aleksanteri tamman kyytiin ja toisi Hannabyhyn toukokuussa?